Hoitajan runo
On ihanaa olla hoitaja,
vanhojen ihmisten auttaja.
Voin hellästi hoivata vanhusta,
tunnen mä tähän kutsumusta.
Mä päivästä toiseen yritän jaksaa,
mitäpä siitä, vaikka vähän ne maksaa!
Mä rakastan työtäni ja toimeen jotenkin tulen.
Saan tehdä työtä - jonka tärkeäksi koen.
On tärkeää kohdata ihminen tuo,
joka tuotu on hoitajien luo.
Mutta - milloin me oikein ymmärrämme,
että vanhuus on viimeinen määränpäämme!
Olisi niin tärkeää rakkautta - aikaa enenmmä antaa,
ja enkelten luo tuo sairas vanhus kantaa.
Vaan kiireessä juoksen mä vanhuksen luo
ja puuron mä syötän, oi avaa suusi tuo.
On vielä monta odottajaa,
jotka puuroa halajaa!
Miksi ihmisen pitää vanhaksi tulla,
kun ei ole kuitenkaan aikaa mulla.
Tuntuu niin pahalta tunteet unohtaa
ja aina vain eteenpäin kiiruhtaa.
On arvostus vanhuksen hävinnyt tuo,
jotenkin tekniikan - kännykän luo.
Onko ihminen unohtanut sen,
ettei nuoruus ole ikuinen!
Päättäjät hoi, vanhuus se tulee teillekin,
mutta kertokaa siitä meillekin,
miten tie sellaiseen laitokseen johtaa,
missä ei kiireellä juosta ja siellä ihmisen kohtaa?
Paikka missä on aikaa vanhukselle,
tuolle Suomemme rakentajalle.
Missä lämpö ja rakkaus tärkeintä on,
missä tunnen, että tää mun paikkani on!
(lainaus,Birgitta Wulf)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti